Yön havinaa

Kirkas kuutamoilta. Kuvasin kuuta ja maisemia pienehkön lahden rannalla. Oli lähes tyyntä, mutta aika ajoin pieni tuulen puuska tuli mereltä päin. Otin kuvia tarkennettuna kuun siltaan ja myös tarkennus edessä oleviin ruokoihin. Haarukoin eri valotuksia, ja yhden kuvan kodalle sattui pieni puuska.

Kuvasta tuli jotenkin 'pehmeän' oloinen, mutta samalla tasapainoinen. Kuvia pidempään katseltua aloin pitää tästä kuvasta. Se sopi myös hyvin edellisen kuvan jatkoksi.

Alla pari muuta kuvaa samana iltana.

Paluu kuvasivulle

Sumupäivä

Sadetta ja sumuisia ilmoja on riittänyt tammikuisen lyhyen pakkasjakson jälkeen. Useana päivänä on ollut aika sankka sumu ja on pitänyt lähteä kuvaamaan, mutta nyt tuli lähdettyä, kun hankin uuden kameralaukun.

Tammikuussa oli kuvausreissulla niin kova pakkanen, että jäisillä sormilla kameralaukun muovista lukkoa sulkiessa se napsahti poikki. Uusi laukku on paremman mallinen ja sitä on helpompi pitää kaulalla, kun rinkka on selässä. Siinä on lukon lisäksi myös hyvät tarranauhat kannen sulkemiseen, mikä on tosi kätevä käytössä. Ei aina tarvitse sulkea lukkoa. 

Varsinkin pimeällä ja kovalla pakkasella kuvattaessa lukon sulkeminen on hankalaa. 

Kokeilin myös huvikseni puhelimeni sovelluksella miltä tämän päivänen matka näytti kartalla. Kuvat on otettu kohdassa, jossa kävelyreitti tekee mutkia pienellä alueella.

Paluu kuvasivulle

Koivuhalo

Uusi vuosi, jatkan kuvausta vähän samalla teemalla, eli tässä kuvassa Auringon halo, sivuaurinko, koivun oksien takana. 

Oli kirpeä pakkasaamu, pakkasta 20 astetta. Kova pakkanen tuli sen verran nopeasti, ettei iho ollut oikein tottunut tuollaisiin asteisiin, ja kädet meinasivat jäätyä nopeasti aivan kokonaan. Objektiivin suojus lopussa oli miltei mahdotonta saada paikoilleen, saati kameralaukun lukitusta.

Pitää varmanaan hankkia sellaiset paksut kädenlämmittimet, kuin mitä vaelluksilla käytetään kovilla pakkasilla. Kintaat laitetaan hihnoilla kiinni esim. repun/rinkan hihnoihin  ja ne on siten helppo ja nopeaa laittaa kintaat käteen ja ottaa pois kun tarvitsee paljaita käsiä kameran säätämisen.  Niitä ei tarvitse erikseen laittaa mihinkään kun jäävät roikkumaan hihnojen varassa. 

Olen niitä jo pitkään miettinyt, mutta aina vaan on jäänyt hankkimatta. Ne tulevat kyllä aina mieleen, kun sormet lakkaavat liikkumasta..

Kintaat on hyvä olla niin suuret, että niissä voi pitää vaikka lankalaukaisinta kintaan sisällä.

Keli oli kaikin puolin hieno, merestä nousi välillä hienoja 'savupatsaita' kun haihtuva vesi höyrystyi kylmässä ilmassa. Siinä samassa tuli taas mietittyä, miten suhteellista kaikki on.

Vaikka merivesi oli aivan nollan tuntumassa, se höytysi silti kuin keitinvesi kun ilma oli niin kylmä. Sama ilmiö kun taivas on pilvetön, maa jäähtyy nopeasti ja ilma kylmenee kun lämpöä säteilee maasta esteettömästi taivaalle. Ei luulisi noin periaatteessa kylmän maan säteilevän lämpöä.. 

Sen huomaa hyvin kun on yön kuvaamassa. Kamera kylmenee vielä nopeammin, ja kosteus tiivistyy sen pintaan, pakkasella huurtuu. Se on joskus aika isokin ongelma kun linssi sumenee; pieninkin huurtuminen huonontaa kuvaa vaikka huurtumista ei heti huomaakaan, varsinkaan yöllä. Mutta linssin saa pysymään kirkkaana, kun kiinnittää kertakäyttöisen kädenlämmittimen kameraan objektiivin alapuolelle, kuten olen joskus aikaisemminkin maininnut.

Pakkasta on ennustettu nyt usealle päivälle ja täytyykin käydä huomenna aamulla katsomassa samoja paikkoja, ennen kuin meren pinta jäätyy kauttaaltaan, eikä merisavua enää muodostu .

Paluu kuvasivulle

Pensas

Edelliseen kuvaan liittyen kuvassa on nyt täysikuu, myös teleobjektiivilla kuvattuna. Kuu oli juuri nousemassa, pensaan takaa.

Kuvan ottamisella oli vähän kiire, sillä kuu nousee melkoista  vauhtia ja myös kirkkaus muuttuu, kun Kuun säteet kulkevat suorempaa ilmakehän läpi.

Tässä laajakulmakuvassa näky myös Otavan tähtikuvio selkeästi.

                                                       

 Paluu kuvasivulle

Oksat

Olen kuvannut tähtitaivasta ja kuuta jo lähes lapsesta asti, kun aloin harrastaa tähtitiedettä. Kirjaston tähtikartat olivat kovassa käytössä tuohon aikaan.

Ensimmäinen kamerani oli tietysti sellainen, ettei sillä saanut juurikaan kuuta saati tähtitaivasta kuvaan, mutta vähän vanhempana alettuani käymään paikallisessa tähtitornissa olikin sitten tilanne aivan toinen, ja kamerakin vaihtui järjestelmäkameraan. Illat ja viikonloput tuli vietettyä tornilla ja muutkin tähtitaivaan ilmiöt sekä myös ilmakehän ilmiöt tulivat mukaan. Tähtinäytöksiä yleisölle tornilla tuli pidettyä useita kymmeniä. Kaukoputkena oli linssikaukoputki, polttoväli hieman päälle kaksi metriä ja linssin halkaisija 15 cm. Sillä näkyi Kuu ja planeetat hienosti. Filmiäkin kului melkoiset määrät.

Kuu on kiehtonut minua aina erityisesti. Mitä erilaisempia tilanteita kuusta on tullut kuvattua. Kuvablogin kuvassa on vähän erilainen näkökulma kuusta. Kuvassa kuun kasvava sirppi, mutta tarkennus koivun oksiin. Tämä kuva sopi mielestäni mukavasti Kaislat kuvan jälkeen.

Kuva on otettu aikana, jolloin Jupiter ja Mars olivat kuun lähellä.

                                                 Paluu kuvasivulle

Kaislat

Lapinmatkalla Inarissa, oli sateinen ja pilvinen keli. Kotimatkalla sää vaihteli jatkuvasti ja kauniita kuvaustilanteita oli paljon, mutta aina sellaisessa paikassa, ettei autolla oikein pystynyt pysähtymään.

Yhdellä pysähdyspaikalla oli tyyni lampi, josta kaislat mukavasti heijastuivat veden pinnalta.

Paluu kuvasivulle

Sumukaari

Ennen lähtöä rannalta, vilkaisin vielä onneksi taakse, ja siellä oli näkymä, jollaista en ennen ollut luonnossa nähnyt. Kyseessä oli sumusateenkaari, joka muodostuu samoin kuin tavallinenkin sateenkaari, mutta sumussa pisarat ovat yleensä niin pieniä, että värit sekoittuvat muodostaen valkean kaaren.
Kaari näkyy ainoastaan kun tarpeeksi kirkas Aurinko tai Kuu paistaa lähes kirkkaalta taivaalta samoin kuin sateenkaarenkin tapauksessa. Jos sumua on kaikkialla, ei kaarta muodostu.

Kaaren alla näkyy myös heikosti levymäinen usva johon Aurinko paistaa. Sumu hälveni aika pian kuvan oton jälkeen ja samalla kaari. 

Jäljelle jäi vielä hetkeksi kaaren alla ollut levymäinen osa Auringon paistaessa siihen. Kuva alla.

Sumukaaren voi nähdä myös siis kirkkaalla kuutamolla. 

                                                    Paluu kuvasivulle

Hälvenee

Noin tunnin kuluttua Aurinko oli jo niin korkealla, että sumu alkoi hälvetä ympäriltä. Vähän kauempana merellä sitä vielä paikoin oli. Koko sumuinen aamu alkoi olla pikku hiljaa ohi.

PS vasta nyt huomasin, miten tasaisten liukuvärikuvien siirtäminen kuvablogiin onnistuu ilman JPEG muunnoksen herkästi aiheuttamia värirajoja ja alueita, artefakteja.  Kuvat kannattaa tallentaa PNG muotoon ja siirtää sitten blogiin.

En ole aikaisemmin jostain syystä huomannut, että blogiin voi siirtää kuvat myös PNG muodossa. Onkohan tullut päivitettyä blogia liian harvoin?

                                                           Paluu kuvasivulle

Lähellä

Sumu oli vielä kohtalaisen sakeaa, kun suuntasin kameran kohti Aurinkoa jalustaan kiinnitettynä. Lokkeja lensi Auringon ohi ja yli taukoamatta. Kun kamerassa oli teleobjektiivi, piti suuntausta muuttaa kuitenkin kaiken aikaa.

Sumu heikensi sopivasti Auringon kirkkautta ja pysyi aika vakaana, joten Aurinkoa ja ohilentäviä lintuja oli hyvä kuvata. Laitoin tähän pari muutakin kuvaa, kun lintuja tuli kuviin melkoinen määrä.

Tässä on vielä suurennos Auringosta hieman lyhyemmällä valotuksella, ja oikeassa reunassa on heikosti näkyvissä pari auringonpilkkua. Eli kuvanottohetkellä Auringossa ei paljon pilkkuja ollut, eikä yhtään suurempaa josta, parhaat revontulet saavat alkunsa.

                                                            Paluu kuvasivulle

Tyyni

Sumuinen aamu jatkui vielä Auringon noustua melko korkealle. Meren rannassa kuvastaessani alkoi näkyä vesilintuja, kun sumun reuna siirtyi vähitellen merellepäin. Aurinko alkoi näkyä vasta sen noustua reilusti horisontin yläpuolelle. Samalla sen lämmittävä voima riitti hälventämään sumua. Linnuista näkyivät ainakin Telkkä, Nokikana, Silkkiuikku, Lokkeja ja kuvassa oleva Kanadanhanhi.

Yritin säätää kuvan sävyt kuvablogiin mahdollisimman todenmukaisiksi. Kameran antamat kuvat olivat liian oransseja ja sumu violettia. Olen pitänyt kameran omat säädöt 'peruslukemilla', kun koskaan ei voi tietää millaisia kuvia tulee ottamaan. Jos kameraan ohjelmoi valmiiksi eri säätöjä erilaisia tilanteita varten, ovat ne aina vääriä, kun tulee kuvattua erityylisiä tilanteita. Näin ainakin minulle on käynyt, ja siksi olenkin katsonut parhaaksi antaa kamerassa peruslukemat ja värit 'todenmukaisina'.

Siinä on vain se ongelma, että silmä näkee värit eri tavalla yrittäen mukauttaa väriskaalan 'normaaliksi' ja siksi ero kameran väreihin ovat usein kovin erilaiset joissain tilanteissa. 

                                                         Paluu kuvasivulle

Koivut

On taas vierähtänyt tovi kun olen viimeksi blogia päivittänyt. Kuvannut olen kyllä aina satunnaisesti, mutta nyt taas on tullut vähän aktiivisempi kausi. Eteläsuomessa oli aika pitkään korkeapaineen alue, joka pysyi paikallaan, ja varsinkin aamuisin oli todella tyyntä. Muutamana aamuna oli sankin sumu Ruissalossa, mitä olin koskaan nähnyt.

Ajattelin laittaa kuvan koivuista, jotka sopivat mielestäni hyvin edellisen kuvan jälkeen, joka oli talvisista puista Kuun valaisemana. Tässä kuvassa on koivut Ruissalon Saaronniemessä. Sumu oli niin sankka, että koivuistakin osa on sumun varjossa, vaikka kuvasin niitä aika läheltä.

Kesti melko pitkään, että sain kelvollisen kuvan blogiin, koska olen aikaisemminkin tuskaillut kuvien liukuvärien tasaiseksi saamiseksi. Kuvat ovat yleensä kyllä kaikilla ohjelmilla tasaisia alkuperäisenä, mutta kun pienennän resoluutiota ja siirrän ne blogiin, kuviin tulee aina artefakteja ja myös epämääräisiä värivirheitä. Tasaisimmat kuvat olen saanut Lightroomilla kun olen tehnyt resoluution muutoksen Lightroomilla ja exporttaamalla ne 'siirtokansioon'.

Laitan varmaan jatkossakin kuvia samalta aamulta, koska koko aamu ennen Auringon nousua sen noustua taivaalle tuli otettua koko muistikortti täyteen kuvia.

                                                      

                                                               Paluu kuvasivulle

Täydenkuun valo

Täydenkuun valo talviyönä on monella tapaa lumoava. Kun lunta on juuri satanut ja se on puhdasta, valoa riittää vaikka lehden lukemiseen. Pakkasta tuolloin on yleensä kyllä turhan paljon lehtien lukemiseen, koska pilvetön taivas päästää kaiken lämpösäteilyn avaruuteen, ja ilma kylmenee nopeasti.

Kylmällä pakkasilmalla tähdet tuikkivat johtuen "lämpimän" ilman väreilystä, samoin kuin esimerkiksi lämpöpatterin päällä näkee ilman väreilevän lämpimän ilman kohoavan väreillen kuuman patterin päältä.

Mitä matalammalla taivaanrannasta tähdet ovat, ja mitä kirkkaampia ne ovat, sitä selkeämmin lämpöväreily näkyy. Tähtien väri samalla vaihtelee, koska ilman taitekerroin tähden edessä samalla muuttuu jatkuvasti.

Tällaisilla kuutamoilla voisi vaellella ulkona vaikka kuinka pitkään. Juuri satanut lumi tuo myös erikoisen hiljaisuuden estäen äänen heijastumisen ikään kuin koko luonto olisi äänieristetty.

                                                          Paluu kuvasivulle

                                                      

Yön valot

Nykyisten digikameroiden kennot ovat hämärässä todella herkkiä ja dynamiikaltaan suuria verrattuna vanhoihin filmikameroihin. Kuvassa pilviä valaisee Paraisten kaupungin alueen valot. Valon värin perusteella kaupungin katulamput on jo vaihdettu EU:n vaatimiin suurpainenatriumlamppuihin. Näiden lamppujen väri on kellertävä, ehkä vähän oranssiinkin vivahtava.

Tämä katulamppujen valo on ollut ainainen harmi tähtivalokuvausta harrastavalle. Vaikka valaisimista ei ihan suoraan taivaalle valoa menisikään, heijastuu maasta valoa taivaalle niin paljon, että kaupungeissa näkyy ainoastaan kirkkaimmat tähdet.

Tulevaisuudessa Led katuvalot antavat valkoista valoa, ja niiden kirkkautta voisi myös helposti säätää esimerkiksi himmeämmäksi yöaikaan. Tällaisia lamppuja on jo asennettu  joillain paikoin koemielessä. Esim. Kirjalansalmen silta joka johtaa Paraisille on valaistu Led valoilla. Lamppujen värieron huomaa selkeästi. Kuva alla.

Digikamerat ovat todella suuri harppaus tähtitaivaan valokuvaajille. Filmille kuvatessa tästäkin (Yön valot) kuvasta "puuttuisi" lähes kokonaan kuvan oikea reuna, ja vain muutama kaikkein kirkkaimmista tähdistä olisi tullut kuvaan. Ainoana plussana filmille kuvatessa oli se, että filmillä näkyivät usein tähtien värit, parhaiten herkällä diafilmillä.

Tähdethän ovat todellisuudessa kaikki hieman eri värisiä, riippuen niiden spektristä. Aurinko "kaukana" tähtitaivaalla näyttäisi kellertävältä (G2V), mutta sen valoa kutsutaan valkoiseksi (sisältää kaikkia näkyvän valon aallonpituuksia lähes yhtä paljon).

Digikameralla vähänkin pidemmällä valotuksella tähdet periaatteessa valottuvat puhki, eikä niiden värit jää näkyviin. Olen huomannut, että tyynen veden pinnasta heijastuvista tähdistä näkyy joskus väri, koska vain osa tähden valosta heijastuu.

Tässä kuvassa jonka on blogissani näkyy hieman tähtien värejä, koska aamun kajon kirkkaudesta johtuen valotusaika on ollut suhteellisen lyhyt.

Vedestä heijastuva punainen tähti (joka myös taivaalla näkyy hieman punertavana) on tähtitaivaamme toiseksi kirkkain tähti Arcturus. Se kuuluu Karhunvartian (Bootes) tähdistöön ja on oranssinpunainen jättiläistähti.

Paljailla silmilläkin tähtien värejä on hieman vaikea huomata, koska tähdet ovat pistemäisiä. Selkeästi silminhavaittavia punaisia tähtiä ovat tuo kuvassa oleva Arcturus sekä Orionin tähdistön tähti Betelgeuse.

                                                         Paluu kuvasivulle

Aamuhämärässä

Talvi tuli niin äkkiä, etten viitsi laittaa nyt enempää kesäkuvia, eikä vielä ole uusia talvikuvia, joten laitan erään viime vuonna samoihin aikoihin otetun kuvan joutsenista.

Olin kuvaamassa tähtiä, ja ennen aamun sarastusta kirkkaimpien tähtien vielä näkyessä siniseltä taivaalta, huomasin puiden välistä kaksi joutsenta nukkumassa. Menin vähän lähemmäksi, ja toinen valveutui heti ja alkoi tarkkailla minua. Valoa oli aika niukalti teleobjektiivilleni mutta ehdin saada kamerani paikoilleen ennen kuin toinen joutsen alkoi liikkua.

Otin muutamia kuvia ja toinen joutsenista alkoi uida minua kohti. Vesi oli jo paikoittain hyhmässä ja joutsen jäi paikoilleen tarkkailemaan tilannetta.

Odottelin hetken aikaa Auringon nousua, jolloin olisin saanut aamuauringon punertavia säteitä kuvaan, mutta se olisi ollut ehkä liian hyvää tuuria. Lisäksi kumpikin joutsenista lähti liikkeelle ennen Aurinkoa, huomattuaan minut kameroineen.


                 
                                                     Paluu kuvasivulle

Säteet

Taivaalla näkyy usein pilvien tekemiä säteitä/varjoja, kun Aurinko paistaa pilven takaa. Yleisesti puhutaan hämäränsäteistä, kun kyseessä on auringonvaloa varjostavat pilvet. Hämäränsäteet ovat sitä näyttävämmät, mitä alempana Aurinko on koska taivas on silloin jo hieman tummunut. Kun Auringonvalon edessä on hieman harsopilveä, tulevat pilvien heittämät varjot/säteet vielä paremmin näkyviin.

Parhaimmillaan hämäränsäteet voivat ylittyä koko taivaankannen yli, yhdistyen Auringon vastakkaisella puolella. Todellisuudessa pilvien heittämät varjot ovat yhdensuuntaisia, mutta perspektiivi-ilmiö saa ne näyttämään viuhkalta. Ilmiö on sama kuin katsoisi ratakiskoja: ne näyttävän tulevan yhdestä pisteestä, kulkien sivulta, ja päättyen jälleen yhteen pisteeseen.

Auringon tapauksessa varjot ovat väistämättä yhdensuuntaisia, sillä Aurinko paistaa todella kaukaa, ja pilvet ovat tavallaan aivan lähellä katsojaa.

Samaa ilmiötä käytetään hyväksi usein elokuvissa, kun sumuisessa illassa valaistaan kirkkaalla lampulla takaapäin ihmisiä. Kirkas valo ja ihmisten (sekä myös puiden) varjot antavat kuvaan näyttävän efektin.

...Tuli oltua pitkä aika poissa blogin päivittämisestä. Mielessä kävi jo koko blogin lopettaminen, enkä ole juurikaan käynyt muiden sivuilla katsomassa.

Kyseessä oli pieni väsyminen blogin pitämiseen ja uusien kuvien ottamiseen.  Olen ottanut lähes kaikki kuvat suhteellisen pienellä alueella länsisuomessa, ja uusia maisemia ei oikein enää löytynyt. Olen kuitenkin jatkanut kuvaamista, mutta hieman vähemmän.

Toinen syy oli kuvaustekniikan jatkuva, sanoisinko turhan nopeasti kiihtyvä kuvankäsittelyn kehittyminen. Kuvien tekninen käsittely on mielestäni sinänsä ihan hyvä asia, sillä saa monesti säädettyä kuvia vastaamaan lähes todellista, paikan päällä vastaavaa tilannetta kaikkine sävyineen. Muu tekninen manipulaatio onkin jo sitten toinen juttu. Olen ehkä vähän vanhan aikainen. Aikanaan kun on paljon kuvannut filmille, tämä kuvankäsittely ei oikein sinänsä innosta. Kuvaustekniikkaa tuli aikanaan kehiteltyä pelkkää kameraa ja eri filmimejä käyttäen. Nykyään kun katselee valokuvia, ei oikein tiedä ovatko ne todellisia vai ei. Tarkoitan kuvamanipulaatiota, en kuvankäsittelyä, jotka ovat mielestäni aivan eri asia. Kun vielä miettii, mitä jo muutama vuosi tuo tullessaan, ei oikein tiedä mitä ajattelisi. No, tekninen kehitys kulkee eteenpäin vääjäämättä.

Tässä blogissa olevat kuvat ovat myös tietyssä mielessä "käsiteltyjä", eihän digitaalikuvia voi muuten tuottaakaan. Kuvan "käsittelee" joko kamerassa oleva kuvankäsittelyohjelma tai sitten kuvaaja tietokoneellaan.

Olen kuitenkin pyrkinyt saamaan kuviin saman tunnelman kuin mitä kuvaushetkellä oli. Se on ollut ja tulee olemaan tämän blogin se punainen lanka. Säätäminen on ollut usein hankalaa, koska suurimmassa osassa kuvia on laajaa tasaista "liukuväriä", eli aivan tasaista pintaa, jonka sävyt muuttuvat huomaamattomasti. Kuvat itselläni koneella ovat ongelmattomia, mutta blogiin laitettuna, pieniresoluutioiseksi jpeg:iksi muutettuna tuo omat ongelmansa. Olen hankkinut Lightroon ohjelmiston, ja sen ominaisuudet ovat huomattavasti paremmat kuin vanhan Adobe Elementsin.

Kelit ovat olleet sateisia ja tuulisia. Pitäisiköhän ensi talvena tehdä taas Lapinreissu?


                                                Paluu kuvasivulle

Heijastus

Päätin laittaa kuvan nimeksi Heijastus. Yöllä kuvatessani seurailin kuunsiltaa, ja sen erilaisia heijastuksia veden pinnasta. Välillä silta hävisi pieneksi ja välillä se mutkitteli oudon vinosti. Kuunsillan muoto vaihteli heikon tuulen mukaan ja ilmestyi aina siihen kohtaan, missä vesi väreili voimakkaammin.  

Tuosta tuli mieleen, jota en ollut aikaisemmin ajatellut, että se on itse asiassa Auringon valoa, joka on heijastunut kaksi kertaa. Ensin Kuun pinnasta ja sitten meren pinnasta. Kuuhan on Maapalloa kiertävä harmaapintainen ”pallo”, joka vain heijastaa Auringon valoa. Auringon valosta se heijastaa vain noin 10 %, mutta Kuun suuri pinta-ala ja yötaivaan mustan taustan kontrasti saa sen näyttämään kovin kirkkaalta, varsinkin täydenkuun.

Myös pilvien liikkeen seurailu Kuun ympärillä oli mielenkiintoista. Matalalla liikkuvat pilvet muodostivat hienoja ’valoilmiöitä’ kuun läheisyyteen.  Kuu oli vuorokautta vailla täysikuu, siksi sen vasemmasta reunasta puuttuu hieman pintaa. Aivan täydenkuun löydät tästä linkistä ja tästä.

Paluu kuvasivulle

Valaisevat yöpilvet

Valaisevat yöpilvet ovat taivaan kaunein ilmiö revontulten jälkeen. Niitä voi nähdä Kesä - Heinä - Elokuun ainkana pohjoistaivaalla. Parhaiten niitä näkee Heinä - Elokuun vaihteessa, jolloin taivas on tarpeeksi tumma.

Yöpilvet ovat lähes 100 kilometrin korkeudella olevia harsomaisia jääkidepilviä, johon Auringon valo osuu, valaisten ne kirkkaiksi yötaivasta vasten. Parhaimmillaan ne vetävät vertaansa jopa revontulille, mutta nämä pilvet pysyvät paikoillaan, tai muuttavat muotoaan hitaasti. Väriltään ne ovat yleensä sinertäviä, mutta kirkkaimmillaan valkoisia.

Yöpilvet alkavat näkyä noin tunti auringonlaskun jälkeen, kun Aurinko on laskenut yli kuusi astetta horisontin alapuolelle. Ne näkyvät yleensä koko yön aina tunti ennen Auringon nousuun. Pilvien korkeus riippuu Auringon korkeudesta (horisontin alla), joten keskiyöllä ne ovat matalimmillaan. Tämä näkyy hyvin kuvasivun alemmasta kuvasta.

Kuvat on otettu peräkkäisinä öinä. Ylemmässä kuvassa oli hieman tuulta (veden pinnan saa hyvin pehmenemään, kun pienentää aukkoa tai herkkyyttä ja lisää valotusaikaa noin kymmeneen sekuntiin, kuten kuvassa), eivätkä ne olleet ihan niin kirkkaita kuin seuraavana yönä, jolloin oli lisäksi aivan tyyntä.

Revontulista poiketen yöpilvet näkyvät parhaiten eteläisemmässä Suomessa, koska illat ja yöt ovat täällä pimeämpiä tähän aikaan vuodesta.

Kuvassa kolmantena yönä sama paikka ja kuvakulma, kuin kuvasivun alemmassa kuvassa, mutta ei yöpilviä.

PS  Ensi perjantaina on Perseidien tähdenlentomaksimi. Tällöin voi nähdä n. 60 tähdenlentoa tunnissa. Viime yönä näin kahdeksan tähdenlentoa, kun olin taas väijymässä yöpilviä. Yöpilviä näkyi vain vähän.

Jos haluaa nähdä kyseisiä tähdenlentoja, on taivaalle katsottava lähes koko ajan. Mukana pitää silloin olla hyvä retkituoli tai makuualusta – ja myös mielellään tyyny, ja etenkin lämpimiä vaatteita, makuupussi on paras.

Tähdenlentojen valokuvaamisesta olen kertonut jo aikaisemminkin, mutta nyt voin kiinnittää huomiota yhteen ongelmaan, nimittäin kameralinssin kostumiseen. Lämpötilan laskiessa suhteellinen kosteus nousee nopeasti, savuttaen kastepisteen, ja silloin kylmän kameran linssi huurtuu. Linssiä pitää pyyhkiä jatkuvasti, jolloin hyvä suoja linssille onkin UV

suodin. Jotta jatkuvalta kuivaamiselta päästään, pitäisi kameraa lämmittää aika-ajoin. Lämmin kamera ei huurru (ennen kuin kylmenee jälleen). 

Yksi konsti on laittaa ns. kädenlämmitinpussi objektiivin alle sitä lämmittämään; teipillä kiinni. Silloin linssi ei huurru. Pitää vain varoa, ettei linssi kuumene liikaa. Kannattaakin jättää pieni ilmarako objektiivin ja lämmitinpussin väliin.

Täysi aukko, ISO 400-800 ja n. 15 sek valotus max, jos haluaa että tähdet ovat pistemäisiä. Riippuu vähän laajakulmasta jolla kuvaa. Kuvata pitäisi koko ajan. Silti vain harvoin kuvaan osuu tarpeeksi kirkas tähdenlento, jotta se tallentuisi kuvaan.

Paluu kuvasivulle

Väripilvi

Väripilvet ovat myös yksi taivaan optisista väri-ilmiöistä. Ne muodostuvat Auringon lähellä olevaan vesihöyryyn, tai jääkiteisiin. Kuvasta voi nähdä kuinka värit muodostuvat ainoastaan harsomaisiin jääkidepilviin. Väripilvet ovat joskus melko laajatkin, jos muodostuvat taivaalla (Auringon lähellä oleviin) Cirruspilviin. Kuun läheisyydessä ne ovat harvinaisempia, johtuen Kuun pienemmästä kirkkaudesta.

Täydenkuun läheisyydessä voi josku kuitenkin havaita väripilviä, tässä linkki. (Sulka)

Paluu kuvasivulle

Kehä

Jatkan sarjaa Auringon aiheuttamista värillisistä optisista ilmiöistä. Tässä kuvassa näkyy hyvin Auringon kehä. Samanlainen kehä muodostuu myös Kuun ympärille, varsinkin kun se on kirkkaammillaan, eli täydenkuun aikaan. Täydenkuun ympärillä olevan kehän näkee useasti, kun se näkyy aina selkeästi, koska täysikuuta voi katsoa suoraan kohti paljailla silmillä. Täydenkuun kehä voi olla myös melko laaja.

Auringon kehää ja haloja näkee harvemmin, koska Aurinkoa on yleensä peitettävä kädellä, ennen kuin kehän, tai halon näkee. Kun taivaalla on tietynlaisia pilviä, varsinkin cirruspilviä Auringon edessä, kannattaa Aurinko peittää kädellä ja vilkaista, näkykö kehiä tai haloja.

Tällainen kehä muodostuu, kun valo siroaa Auringon tai Kuun edessä olevista hiukkasista. Nämä hiukkaset voivat olla lähes mitä tahansa pienhiukkasia. Yleinen kehä Auringon ympärillä on myös keväisin näkyvä siitepölyhiukkasten muodostama kehä. Se näkyy parhaiten kun Aurinko on laskemassa, eikä ole enää niin kirkas. Tällaisessa kehässä ei näy yleensä  ’sateenkaaren’ värejä, kuten vesihöyryn (pilvien) aiheuttamissa kehissä. Tässä kuvassa kehä muodostuu Auringon valon kulkiessa ohuen pilvenkaistaleen läpi.

Kuvassa Kuun kehää, sen noustessa tunturin takaa. Kuva on viime talvelta Lapista.

Paluu kuvasivulle

Rengas

Kirkkaan siniselle taivaalle alkoi ilmestyä harsomaista pilveä. Nuo harsomaiset yläpilvet ovat yleensä jääkidepilveä. Auringon ympärille alkoi samalla muodostua halo, 22 asteen rengas. Näitä haloja on kaikkiaan useita erilaisia renkaita ja kaaria, riippuen jääkiteiden muodosta, mutta tämä 22 asteen rengas on yleisin. Tämän halon näkee useimmiten Kuun ympärillä, Auringon kirkkaus estää usein huomaamasta sitä.

Otin kuvia koko ajan pilven edetessä Auringon eteen. Halo poikkeaa sateenkaaresta siis siten, että se muodostuu jääkidepilveen, toisin kuin sateenkaari vesisateeseen.

Sateenkaaren ja halon värit ovat vastakkaiset.  Sateenkaaressa punainen on uloimpana, 22 asteen renkaassa punainen sisällä. Värit eivät ole yhtä kirkkaat, johtuen lähinnä siitä, että kuva pitää ottaa suoraan kohti aurinkoa, jolloin joutuu alivalottamaan monta aukkoa. Värit tulevat paremmin esiin, jos peittaa auringon vaikka kädellä, tai muulla esineellä, mutta minusta se häiritsee kuvaa.  

Samassa kuvassa näkyy myös osa Auringon ns. kehää, joka on myös ilmakehän optinen ilmiö. Nähdään yleensä aina vain Kuun ympärillä, Auringon kirkkaudesta johtuen.

Laskevan Auringon halon, 22 asteen renkaan kuvan voit nähdä  tästä linkistä.

Yöpilvien aikaa

Heinä - Elokuun vaihteessa alkavat näkyä valaisevat yöpilvet. Yöpilvet ovat samoja jääkidepilviä kuin mistä halot muodostuvat. Nämä pilvet ovat noin 100 kilometrin korkeudella ja alkavat näkyä kun Aurinko on laskenut yli kuusi astetta horisontin taakse. Tällöin on tarpeeksi pimeää, mutta Auringon valo osuu vielä korkealla oleviin pilviin. Näitä pilviä näkee lähes joka yö Elokuun aikana, kun on selkeää. Joskus ne saattavat vetää vertoja lähes revontulille, mutta värejä ei ole eivätkä ne liiku kuin revontulet. Pilvet näkyvät vain auringonlaskun suunnassa, pohjoisessa.

Kuvassa on ensimmäiset yöpilvet, jotka havaitsin tänä vuonna. Kun yöt pimenevät edelleen, alkavat yöpilvet näkyä yhä korkeammalla pimeää yötaivasta vasten.

Paluu kuvasivulle

Kaari

Sateenkaaren metsästys tuotti tällä kertaa tuloksia. Sääennustus lupaili voimakkaita ukkoskuuroja, ja korkeita pilviä alkoi näkyä taivaanrannassa. Lähdin ajelemaan Nauvoon, ja jo ennen lossia alkoi sataa, vuoroin paistaa Aurinko. Aurinko oli matalalla ja pian näin peilistä kirkkaan sateenkaaren. Jatkoin matkaa vehreän pellon reunaan ja jäin 

odottelemaan. Sateenkaaren osia näkyi aina välillä, ja sitten ilmestyi kokonainen kaari.

Kaari oli ajoittain kirkas ja yläpuolelle ilmestyi myös heikompi kaksoiskaari. Kuvasta erottuu kohtalaisesti se optinen ilmiö, että kaaren sisäpuolella taivas on kirkkaampi, kuin kaaren ulkopuolella. Itse asiassa ilmiö on sellainen, että noiden kahden kaaren välinen alue on pääkaaren sisäpuolta himmeämpi (Aleksanterin vyö), mutta kaksoiskaaren ulkopuoli on minusta aina yhtä tumma kuin niiden välikin, joten käytännössä ilmiö on parhaiten todennettavissa pääkaaren sisäpuolen kirkkaammalla alueella.

Kaksoiskaaren, himmeämmän, jossa valo kiertää vesipisaran kahteen kertaan, värit ovat käänteiset verrattuna kirkkaampaan kaareen. 

Paluu kuvasivulle

Sirppi

Kesäyöt ovat nyt olleet todella lämpimiä. Laajan korkeapaineen aikana myös pääosin tyyniä. Päivällä merituulta, yöllä pientä maatuulta, mutta aamuyön hetkinä tuuli seisahtuu kokonaan. Vielä noin kuukausi, ja keskiyöt alkavat olla niin pimeitä, että voi alkaa kuvata myös tähtiä lämpimässä säässä.

Elokuussa 12-13 päivän välisenä yönä on myös vuoden paras tähdenlentomaksimi. Nuo tähdenlentojen maksimiyöthän ovat hetkiä, jolloin maapallo kulkee jo aikoja sitten kokonaan hajonneen komeetan radan poikki. Jäljellejääneet hiukkaset törmäävät maan ilmakehään ja palavat hehkuvina vanoina ilmakehässä. Hiukkasten koko on hiekanjyvien luokkaa.  Aina välillä vähän isompi, ehkä noin marmorikuulan kokoinen kivi-, rautameteori aiheuttaa kirkkaan tulipallon, jonka kirkkaus voi olla jopa kuun kirkkauden luokkaa. Tuona maksimiyönä näkyy tilastojen mukaan 60 tähdenlentoa tunnissa. Määrä vaihtelee hieman vuosittain.

Valokuvia tähdenlennoista saa kun asettaa kameran jalustalle suuntaa mahdollisimman laajakulmaisen objektiivin täydellä aukolla vaikka etelätaivaalle päin, joka on pimeintä tähän aikaan vuodesta ja jättää sulkimen auki. Sitten vaan pitää toivoa että kentän ohi lentäisi tarpeeksi valovoimainen tähdenlento, ennen kuin kenno/taivas alkaa valottua liiaksi taivaan taustavalon vuoksi. ISO kannattaa pitää n. 400-800 paikkeilla jotta tähdenlennot tulevat näkyviin. Tähdet alkavat tulla viirumaisiksi n. puolen minuutin paikkeilla, riippuen laajakulmasta, joten sitten kannattaa aloittaa uusi kuva, jolleivät sitten viivamaiset tähdet häiritse. Nyt kun ei tarvitse filmiä säästellä, voi kuvia ottaa vaikka kuinka paljon.  Ehkä johonkin ruutuun osuu kirkas tähdenlento!

Kuun seuraamisessa ja havainnoinnissa yksi mielenkiintoinen tapahtuma on se, kuinka kapean sirpin pystyy näkemään. Eli kuinka lähellä Aurinkoa Kuun silloin on. Kiikareilla tai varsinkin jo pienelläkin kaukoputkella pystyy näkemään alle vuorokauden ’vanhan’ sirpin hyvällä ilmalla. Tämä pitää tehdä joko Auringon nousun tai laskun aikana kun Aurinko on vielä horisontin takana.

Kuvassa Sirppi Kuu on kuvattuna 2vrk ja 8 tuntia ennen uuttakuuta ja noin kaksi tuntia ennen Auringon nousua.

Paluu kuvasivulle 

Iltahämärä

Korkeapaineen vallitessa ovat illat merellä monesti tyyniä, rauhallisia, ja ilman kosteus nousee niin, että kaikki pinnat veneestä ovat aivan märkiä. Koneet on käynnistettävä, jos on aikataulu, muuten yö on rauhallinen, eikä vahtivuorossa olijalla/olevilla ole muuta tekemistä kuin istua.. 

Laskeva Aurinko ja Ukkosrintama

Tämä kuva on otettu vain vähän ennen kuin edellistä kuvaa, laajakulmalla. Kyseessä oli ukkosrintama joka meni  ohi, kaikeksi onneksi. Pari salamanvälähdystä pilvissä näkyi, muuten rintama pysyi loitolla.

Tällaisia vastaavia säärintamia näkyi lukuisasti. Yleensä niitä näkyi tietysti iltaisin, mutta suurimmalta osin ne menivät ohi. Auringonlaskut vapaaseen horisonttiin on aina kiinnostanut. Kuten myös kaikki muut sää-  ja ilmakehän ilmiöiden kuvaaminen. Avomerellä pölyn puuttumisen vuoksi on aina mahdollisuus nähdä ns. vihreä välähdys, tässä auringonlaskussa se jäi se jäi osin näkemättä.

Alla on kuitenkin kuvasarja eräästä auringonlaskusta, jossa vihreä välähdys näkyi heikkona.

Auringonpilkut ovat olleet lähes kokonaan poissa jo pari vuotta, mutta tässä osasuurennuksessa näkyy selkeästi pari pienehköä pilkkuja. Näiden pilkkujen koko vastaa maapallon suhteellista kokoa.

Paluu kuvasivulle

Laskeva Aurinko

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin Auringon nousujen ja – laskujen olevan, varsinkin merellä ilman kirkkauden vuoksi, mieleen painuvia. Auringon valon kulkiessa pitkän matkan läpi ilmakehän, tapahtuu siinä värien muuttumista, ja pilvetkin ovat monesti päivän jälkeen ’hajoamaisillaan’, toisinaan voimakkaimmillaan, toisin kuin usein aamuisin.

Tässä kuvassa Aurinko on juuri laskemassa horisontin taakse. Meren mainingit peittävät vapaan horisontin. Välillä Aurinko hävisi kokonaan aallon taakse. Kuvassa näkyy mukavasti Auringon värin muuttuminen ja sinisen valon siroaminen pois, kun valo on kulkenut pitkän matkan ilmakehässä.

Valon taittuminen ilmakehässä tulee näkyviin heikosti aivan Auringon ylälaidassa, jossa on näkyvissä myös hiukkasen vihreää väriä. Auringon valon viimeisen kajon, ns. vihreän välähdyksen, saattaa nähdä Auringon laskiessa selkeässä, puhtaassa ilmassa, viimeisten valonsäteiden taittuessa horisontin takaa.

                                                             Klikkaa kuva suuremmaksi.

Kerran Aurinko laski aivan punaisen värisenä, sekä Kuu nousi punaisena. Yleensähän väri on keltainen tai oranssi. Yllä olevassa kuvassa Auringon punaisen värin edessä näkyy selkeä pilviverho. Onko tuo verho korkealla ilmakehässä olevaa jääkidepilveä, joka himmentää valoa punaisemmaksi, tai ominaisuudellaan muuttaa väriä? Vai jotain muuta pilvityyppiä? Näin selkeästi punaista väriä aiheuttavaa pilviverhoa en ole aiemmin havainnut.

Paluu kuvasivulle

Varjossa

Talvi meni pääasiassa tähtitaivasta ja yömaisemia kuvaten. Kuvausmatkalla Lapissa oli tarkoitus kuvata revontulia. Aurinko oli kuitenkin rauhallinen, eikä isompia purkauksia ollut revontulien synnyttämiseksi. Aurinko on itse asiassa jo lähes kaksi vuotta ollut käytännössä pilkuton, mikä on erittäin poikkeuksellista.

Keväällä lumien alettua sulaa tuli tauko kuvauksiin, ja koko blogin pitäminen ja seuraaminen jäi tauolle. Nyt viime aikoina olen ollut merellä. Paljon tuli kuvattua auringonlaskuja ja –nousuja, sillä maata ei ollut useinkaan näkyvissä. Ilmasto ja taivaan värit ovat puhtaita kun kaupunkien saasteet ja pölyt eivät ole vaikuttamassa.

Yksi hienoimmista kokemuksista merellä oli nähdä koko matalapaineen alueen kulkevan lähes suoraan yli. Näytelmä oli kun sääkirjasta. Ensin ilmestyi taivaalle suihkuvirtauksia ja horisontti alkoi peittyä hiljalleen nousevasta pilvirintamasta. Tuuli alkoi voimistua, nousten noin 12 metriin sekunnissa. Taivas meni täysin pilveen ja vettäkin tuli vähän tuulen mukana.  Reilun parin tunnin kuluttua taivaanrannasta alkoi näkyä sinistä ja nopeasti koko taivas muuttui siniseksi ja aurinkoiseksi tuulen samalla laskiessa lähes tyyneksi. Auringonpaistetta kesti kuitenkin vain hetken, kun sama pilvisyys, tuuli ja sade toistui.

Kuvasivulla oleva Varjossa kuva ei liity ym. matalapaineen alueeseen. Kuvattavaa olisi ollut paljon Auringon laskettuakin, mutta veneessähän ei jalusta paljoa auta.. Mieleenpainuvaa oli myös täydenkuun noustessa punaisena horisontista, mutta valoa oli liian vähän hyvän kuvan saamiseksi liikkuvasta veneestä.

Paluu kuvasivulle

Pakkaskuu

Pakkanen kiristyy yhä, ja ilmat pysyvät selkeinä. Täysikuu on huomenna aamulla klo 08.35, mutta eroa ei silmillä helposti huomaa ei tänään eikä huomenna illalla.

Uutisissa ilmoitettiin NASA:n Sdo luotaimen kuvanneen voimakkaimman aurinkomyrskyn neljään vuoteen. Näin yhden kuvan, mutta siinä purkaus oli vielä sivussa Auringon keskikohdasta, enkä tiedä kuinka tuore kuva oli.

Kun auringonpilkku, josta myrsky on peräisin ohittaa Auringon keskikohdan, on kahden päivän kuluessa odotettavissa revontulia maassa. Jos purkaus on niin voimakas, kuin uutisissa mainittiin, kannattaa nyt selkeinä iltoina katsella ulos, sillä voimakkaan purkauksen aikana revontulia voi nähdä koko suomessa ja jopa päivätasaajalla asti. Nyt siis voisi olla hyvä mahdollisuus nähdä ja kuvata revontulia eteläisemmässäkin Suomessa.

Paluu kuvasivulle

Otava

Kuvassa on vasemmalla mäntyjen vieressä varmaan monelle tuttu Otavan tähtikuvio. Otavahan on Iso-karhu (Ursa Major) nimisen tähtikuvion yksi osa. Alla olevassa tähtikarttakuvassa, joka on melko tarkasti sama alue kuin valokuvassa, Ison-karhun tähtikuvion osat ovat piirtyneinä Otavasta lähtevillä harmailla katkoviivoilla. Tähtikuvion tähdistön rajat on karttaan merkitty mustalla katkoviivoilla

Kuva on otettu samana iltana kuin edellinen Tähtivahti kuva, joten lähes täysi Kuu valaisi taivaan sinertäväksi.  Otavaa kutsutaan englanniksi sanalla Dipper, tai Big Dipper.

Paluu kuvasivulle

Tähtivahti

Olin viime yön kuvaamassa Torronsuolla. Ilma oli kylmä, taivaan läpinäkyvyys oli kohtalainen, kuu paistoi kirkkaana. Piti testailla erilaisilla valotuksilla, mutta sormet jäätyivät täysin. Vähän aikaa kuvattuani en tuntenut enää sormenpäilläni mitään, ja kuvaaminen piti lopettaa, kun en pystynyt painamaan laukaisinta.

Autossa sormiin tuli kova särky kun tunto alkoi palailla. Olisi pitänyt ensin vähän totutella kylmään, niin nopeaa ja totaalista paleltumista ei olisi tapahtunut.

Toinen juttu oli, että olisi pitänyt olla sukset tai lumikengät jotta olisin voinut liikkua suolla. Todennäköisesti hankin lumikengät, ne sopivat huopikkaisiin, sukset + jalkineet tulevat turhan kalliiksi. Lisäksi lumikengät vievät myös piemmän tilan autossa.

Yhden asian huomasin, minkä kyllä olin huomannut jo aikaisemminkin, oli tuo digikennon hirmuinen herkkyys. Taustalla näkyvät pienet taajamat olivat niin heikkoja, että silmin niitä tuskin erotti. Kuviin ne tulivat kuitenkin selkeästi.

Pidän kamerani säätöjä aina neutraalilla. Kokeilin koneella kotona eri säätöjä raw kääntäjällä, mutta neutraali on aina kuitenkin se paras mikä vastaa kuvaustilannetta, käytännössä aina.

Tähdet  taustalla

Paluu kuvasivulle

Tähdet

Aurinko paistaa jo päivä päivältä enemmän ja pidempään. Nyt on vasta vähän kulunut tammikuun uudesta kuusta ja selkeät yöt ovat melko pimeitä vaikka lunta onkin.

Olen kierrellyt eri paikkoja kamera mukana, mutta ’päivällä mikään ei näytä miltään’ pohjoisen värit ja maisemat kun ovat mielessä. Päivisin kaikki on niin kirkasta ja valkoista, mutta öisin on tähtitaivas ollut tutun ’keväisen kirkas’.

Keväisin, yleensä helmikuussa, Suomessa matalapaineet poistuva korkeapaineiden tieltä. Tästä syystä tulevat myös kireät pakkaset, varsinkin tyynellä säällä.

Muistan hyvin, kuinka aikaisemmin nuorena ollessani aloimme pitää tähtitornissa tähtinäytäntöjä yleisölle vasta keväisin helmikuun aikana. Keväällä kun ilmat selkenivät, ne pysyivät myös yöllä selkeinä, jos päivällä oli ollut kirkasta. Mitään yllättäviä pilvirintamia illalla ei siis yleensä ollut odotettavissa.

Keväisin on tähtitaivas kuuttomana yönä yleensä kirkkaampi kuin syksyllä, jolloin lämpimän ilman ja maan kosteuden tiivistyttyä usein heikoksi sumuksi, himmeimmät tähdet häviävät näkyvistä. Keväisin ilma on maan ja ilman kylmyyden vuoksi jo yleensä kuivaa, (suhteellinen kosteus) ja taivas pysyy kirkkaana ja kuulaana koko yön.

Tämä kuva on otettu poissa taajamien välittömästä läheisyydestä ja suurennettu kuva vastaa lähimain paljain silmin näkyvää maisemaa.

Puun takana on suhteellisen kirkas tähtikuvio Ajomies (Auriga), jonka kirkkaimmat tähden näkyvät puun ympärillä. Taivas oli todella selkeä, ja kameran herkkyydenkin saattoi nostaa ISO 1600 asti.

Paluu kuvasivulle

Pohjoisen muistoja

Matkani jatkui pitkin jäämerentietä ja ilta alkaa kääntyä kohti yötä, vaikka kello on vasta myöhäisellä iltapäivällä. Sininen aika väistyy vähitellen ja Kuun valo alkaa vaikuttaa maisemaan. Korkealle noustuaan kuu valaisi koko ympäristön valkeaksi, niin kirkkaaksi, että kirjaa olisi sen valossa pystynyt lukemaan. Taivaan sininen valo, jonka värjää koko maiseman, tummuu yöksi, mutta todella hitaasti.

Tämä paikka, josta kuva on otettu olisi ollut mahtava paikka yöpyä. Paikka olisi ollut muuten erinomainen revontulikuvaukselle, mutta suunta on itään. Pohjoisen suuntaa, jossa revontulet pääasiassa alkavat ’näytelmänsä’, oli korkeamman tunturin peitossa ja autotie kulki sen reunalla. Päätin siis jatkaa matkaa.

Matkalla näin paljon pieniä kyliä vuorten juurella.

Olin jo matkannut aika pitkän matkan Altasta, tai oikeastaan sen lähistöltä, sillä Altan keskustaan en mennyt.

Lahden takana Altan keskustaa.

Vene poijussa Altan lähistöllä.

Käänsin Lakselvin kohdalta, joka oli myös yllättävän iso keskus kohti Suomea, ja aloin nousta taas korkealle tunturiin.

Tunturiin noustessa alkoi pakkanen jälleen kohota ja myös kosteus lisääntyä. Kosteus oli käytännössä jääkidepilveä, sillä kovalla pakkasella ei ole vesihöyryä. Näky ympärillä oli hienoa. Sinisen harsomaista usvaa joka puolella. Pysähdyin kuvaamaan monta kertaa, mutta kuvista ei saa oikein käsitystä olosuhteista. Yhdessä kohtaa ilma vähän selkeni. Otin valokuvia, ja hauskin yksityiskohta kuvatessa oli, että jalkineet jäätyivät joka askeleella tiehen kiinni, pitäen melkoista napsunaa kävellessä.

Kuva paikasta, jossa ilma vähän selkeni ja näkyvyys parani.

Jatkoin matkaa Suomen puolelle ja ajoin aina Inariin saakka, ja yövyin keskustan pysäköintipaikalla Inarinjärven vieressä. Inarissa näin ensimmäiset vähän paremmat revontulet, mutta en ollut tietenkään ’kuvauspaikalla’, ja revontulet kestivät vain vähän aikaa. 

Ajattelin viettää myös seuraavan yön Inarissa revontulien toivossa, mutta sitten iltapäivällä alkoi pilvistyä ja siten päätin lähteä kotiin. 

Paluu kuvasivulle