1.8.2010

Tauon jälkeen

Pidin vähän pidemmän valokuvausreissun saaristoon. Ilmat olivat todella lämpimiä ja selkeitä. Nykyään on varsinkin purjeveneellä aika vaikeata päästä rannoille joissa olisi hyviä kuvauspaikkoja. Kaikki paikat ovat täynnä mökkejä. Lisäksi kaikki vierasvenesatamat ovat niin täynnä siellä jopa useita päiviä kelluvia veneitä, ettei niihin pääse kuin korkeintaan aamupäivisin kovalla kiireellä. Siispä ainakaan lähisatamiin ei ole asiaa.

Kumlingen pohjoispuolella olevalla Barön saarella oli pieni vierasvenesatama ja ystävällinen vastaanotto. Saarelta oli myös hyvät maisemat kuvaamiseen ja sieltä sainkin muutaman onnistuneen kuvan, varsinkin auringonlasku puhtaan pölyttömän ilman vuoksi oli laajalti värikäs ja värit olivat puhtaat.
Auringonlaskujen väri ja taivaan sinisyys päivällä ovat saaristossa yleensä jotain aivan toista kuin kaupunkiympäristössä, pääasiassa pölyttömän ilman takia.

Ainakin viikoksi pitäisi vielä jonnekin mennä. Toivottavasti 12.8 on selkeää. Silloin on Perseidien tähdenlentomaksimi, ja yöllä näkyykin keskimäärin yksi tähdenlento minuutissa jos vain jaksaa katsoa koko ajan taivaalle. Makuualusta ja makuupussi ovatkin hyvä keino nähdä paljon tähdenlentoja. (+ lämmintä kahvia termospulloon)

Valokuvia tähdenlennoista saa kun asettaa kameran jalustalle suuntaa mahdollisimman laajakulmaisen objektiivin täydellä aukolla vaikka etelätaivaalle päin, joka on pimeintä tähän aikaan vuodesta ja jättää sulkimen auki. Sitten vaan pitää toivoa että kentän ohi lentäisi tarpeeksi valovoimainen tähdenlento, ennen kuin kenno/taivas alkaa valottua liiaksi taivaan taustavalon vuoksi. ISO kannattaa pitää n. 400-800 paikkeilla jotta tähdenlennot tulevat näkyviin. Tähdet alkavat tulla viirumaisiksi n. puolen minuutin paikkeilla, riippuen laajakulmasta, joten sitten kannattaa aloittaa uusi kuva, jolleivät sitten viivamaiset tähdet häiritse. Nyt kun ei tarvitse filmiä säästellä, voi kuvia ottaa vaikka kuinka paljon.  Ehkä johonkin ruutuun osuu kirkas tähdenlento!


4 kommenttia:

  1. Kuulosti mukavalta tuo tähdenlentojen odottelu purjeveneen kannella : )
    Toivottavasti saat niistä kuvia!

    VastaaPoista
  2. Tähdenlentoja on todella mukava seurata kun on maksimi. Vuosessa on oikeastaan vain kaksi kunnollista tähdenlentomaksimia, elokuussa Perseidit, ja joulukuussa Geminidit.

    Geminideissä on yleensä enemmän kirkkaita meteoreja.

    Nyt 12-13 välinen yö kannattaa seurata jos on selkeää: pehmeä alusta ja makuupussi on paras apu. Samalla näkee lukuisia sateliitteja ja tähtikuvioita voi helposti opetella.

    Kamera pitää tietysti olla kuivalla maalla mieluusti tukevalla jalustalla ja lankalaukasin/kaukolaukaisin on välttämätön.

    Suosittelen lämpimästi tähtitaivaan tarkkailua. Kun kuviot oppii, niitä ei unohda, ja siellä ne ovat aina iltaisin samat 'kaverit' vuodesta toiseen. Ne ovatkin oikeastaan ainiota asioita jotka eivät ihmiselämän aikana muutu !:)

    VastaaPoista
  3. Tähtitaivas on niin kaunis ja nyt iltojen pimetessä sitä pystyy taas katselemaan. Kiitos tiedosta, tuo 12-13 yö, toivottavasti on selkeää!
    T: Taru

    VastaaPoista
  4. Taidokkaasti hyvällä kameralla otettuja kuvia, uskomattoman kauniita, itse harrastan myös kuvaamista, käy katsomassa, siellä on tuttuja maisemia sinulle myös. Tervetuloa lukijaksi myös. t. pipsa
    http://sanosekukkasin.blogspot.com

    VastaaPoista