5.8.2011

Valaisevat yöpilvet

Valaisevat yöpilvet ovat taivaan kaunein ilmiö revontulten jälkeen. Niitä voi nähdä Kesä - Heinä - Elokuun ainkana pohjoistaivaalla. Parhaiten niitä näkee Heinä - Elokuun vaihteessa, jolloin taivas on tarpeeksi tumma.

Yöpilvet ovat lähes 100 kilometrin korkeudella olevia harsomaisia jääkidepilviä, johon Auringon valo osuu, valaisten ne kirkkaiksi yötaivasta vasten. Parhaimmillaan ne vetävät vertaansa jopa revontulille, mutta nämä pilvet pysyvät paikoillaan, tai muuttavat muotoaan hitaasti. Väriltään ne ovat yleensä sinertäviä, mutta kirkkaimmillaan valkoisia.

Yöpilvet alkavat näkyä noin tunti auringonlaskun jälkeen, kun Aurinko on laskenut yli kuusi astetta horisontin alapuolelle. Ne näkyvät yleensä koko yön aina tunti ennen Auringon nousuun. Pilvien korkeus riippuu Auringon korkeudesta (horisontin alla), joten keskiyöllä ne ovat matalimmillaan. Tämä näkyy hyvin kuvasivun alemmasta kuvasta.

Kuvat on otettu peräkkäisinä öinä. Ylemmässä kuvassa oli hieman tuulta (veden pinnan saa hyvin pehmenemään, kun pienentää aukkoa tai herkkyyttä ja lisää valotusaikaa noin kymmeneen sekuntiin, kuten kuvassa), eivätkä ne olleet ihan niin kirkkaita kuin seuraavana yönä, jolloin oli lisäksi aivan tyyntä.

Revontulista poiketen yöpilvet näkyvät parhaiten eteläisemmässä Suomessa, koska illat ja yöt ovat täällä pimeämpiä tähän aikaan vuodesta.




Kuvassa kolmantena yönä sama paikka ja kuvakulma, kuin kuvasivun alemmassa kuvassa, mutta ei yöpilviä.




PS  Ensi perjantaina on Perseidien tähdenlentomaksimi. Tällöin voi nähdä n. 60 tähdenlentoa tunnissa. Viime yönä näin kahdeksan tähdenlentoa, kun olin taas väijymässä yöpilviä. Yöpilviä näkyi vain vähän.

Jos haluaa nähdä kyseisiä tähdenlentoja, on taivaalle katsottava lähes koko ajan. Mukana pitää silloin olla hyvä retkituoli tai makuualusta – ja myös mielellään tyyny, ja etenkin lämpimiä vaatteita, makuupussi on paras.

Tähdenlentojen valokuvaamisesta olen kertonut jo aikaisemminkin, mutta nyt voin kiinnittää huomiota yhteen ongelmaan, nimittäin kameralinssin kostumiseen. Lämpötilan laskiessa suhteellinen kosteus nousee nopeasti, savuttaen kastepisteen, ja silloin kylmän kameran linssi huurtuu. Linssiä pitää pyyhkiä jatkuvasti, jolloin hyvä suoja linssille onkin UV
suodin. Jotta jatkuvalta kuivaamiselta päästään, pitäisi kameraa lämmittää aika-ajoin. Lämmin kamera ei huurru (ennen kuin kylmenee jälleen). 
Yksi konsti on laittaa ns. kädenlämmitinpussi objektiivin alle sitä lämmittämään; teipillä kiinni. Silloin linssi ei huurru. Pitää vain varoa, ettei linssi kuumene liikaa. Kannattaakin jättää pieni ilmarako objektiivin ja lämmitinpussin väliin.

Täysi aukko, ISO 400-800 ja n. 15 sek valotus max, jos haluaa että tähdet ovat pistemäisiä. Riippuu vähän laajakulmasta jolla kuvaa. Kuvata pitäisi koko ajan. Silti vain harvoin kuvaan osuu tarpeeksi kirkas tähdenlento, jotta se tallentuisi kuvaan.



2 kommenttia:

  1. Pohjoisen-Yötaivaan hienoissa väressä löytyy tunnelmaa.
    Tuolla Järven rannassa ne minuakin odottavat - useana yönä.
    Laiskuus alkaa olla siinä mallissa, ettei viitsi kävellä 150 metriä jalusta ja kamera olalla - niin ja vielä puolenyön jälkeen...!
    Siellä ne näkymät ovat otettavissa...!
    Nohh... pitää panna harkintaan - ennen myöhään kuin ei milloinkaan...

    VastaaPoista
  2. Minuakin alkaa vähän verottaa tuo valvominen. Joskus ennen oli helpompaa..

    Nykyään pitäisi päästä autolla vähintään tuon 150 metrin päähän. Tuo lahti täyttää juuri tuon kriteerin. ;) Kaupungissa kun asuu, niin pakko on aina autolla lähteä jos haluaa kuvata luonnonilmiöitä niiden 'omassa' ympäristössä.

    VastaaPoista