9.1.2013

Yön valot


Nykyisten digikameroiden kennot ovat hämärässä todella herkkiä ja dynamiikaltaan suuria verrattuna vanhoihin filmikameroihin. Kuvassa pilviä valaisee Paraisten kaupungin alueen valot. Valon värin perusteella kaupungin katulamput on jo vaihdettu EU:n vaatimiin suurpainenatriumlamppuihin. Näiden lamppujen väri on kellertävä, ehkä vähän oranssiinkin vivahtava.

Tämä katulamppujen valo on ollut ainainen harmi tähtivalokuvausta harrastavalle. Vaikka valaisimista ei ihan suoraan taivaalle valoa menisikään, heijastuu maasta valoa taivaalle niin paljon, että kaupungeissa näkyy ainoastaan kirkkaimmat tähdet.

Tulevaisuudessa Led katuvalot antavat valkoista valoa, ja niiden kirkkautta voisi myös helposti säätää esimerkiksi himmeämmäksi yöaikaan. Tällaisia lamppuja on jo asennettu  joillain paikoin koemielessä. Esim. Kirjalansalmen silta joka johtaa Paraisille on valaistu Led valoilla. Lamppujen värieron huomaa selkeästi. Kuva alla.






Digikamerat ovat todella suuri harppaus tähtitaivaan valokuvaajille. Filmille kuvatessa tästäkin (Yön valot) kuvasta "puuttuisi" lähes kokonaan kuvan oikea reuna, ja vain muutama kaikkein kirkkaimmista tähdistä olisi tullut kuvaan. Ainoana plussana filmille kuvatessa oli se, että filmillä näkyivät usein tähtien värit, parhaiten herkällä diafilmillä.

Tähdethän ovat todellisuudessa kaikki hieman eri värisiä, riippuen niiden spektristä. Aurinko "kaukana" tähtitaivaalla näyttäisi kellertävältä (G2V), mutta sen valoa kutsutaan valkoiseksi (sisältää kaikkia näkyvän valon aallonpituuksia lähes yhtä paljon).

Digikameralla vähänkin pidemmällä valotuksella tähdet periaatteessa valottuvat puhki, eikä niiden värit jää näkyviin. Olen huomannut, että tyynen veden pinnasta heijastuvista tähdistä näkyy joskus väri, koska vain osa tähden valosta heijastuu.




Tässä kuvassa jonka on blogissani näkyy hieman tähtien värejä, koska aamun kajon kirkkaudesta johtuen valotusaika on ollut suhteellisen lyhyt.
Vedestä heijastuva punainen tähti (joka myös taivaalla näkyy hieman punertavana) on tähtitaivaamme toiseksi kirkkain tähti Arcturus. Se kuuluu Karhunvartian (Bootes) tähdistöön ja on oranssinpunainen jättiläistähti.

Paljailla silmilläkin tähtien värejä on hieman vaikea huomata, koska tähdet ovat pistemäisiä. Selkeästi silminhavaittavia punaisia tähtiä ovat tuo kuvassa oleva Arcturus sekä Orionin tähdistön tähti Betelgeuse.



                                                         Paluu kuvasivulle

4 kommenttia: