22.9.2013

Koivut


On taas vierähtänyt tovi kun olen viimeksi blogia päivittänyt. Kuvannut olen kyllä aina satunnaisesti, mutta nyt taas on tullut vähän aktiivisempi kausi. Eteläsuomessa oli aika pitkään korkeapaineen alue, joka pysyi paikallaan, ja varsinkin aamuisin oli todella tyyntä. Muutamana aamuna oli sankin sumu Ruissalossa, mitä olin koskaan nähnyt.

Ajattelin laittaa kuvan koivuista, jotka sopivat mielestäni hyvin edellisen kuvan jälkeen, joka oli talvisista puista Kuun valaisemana. Tässä kuvassa on koivut Ruissalon Saaronniemessä. Sumu oli niin sankka, että koivuistakin osa on sumun varjossa, vaikka kuvasin niitä aika läheltä.

Kesti melko pitkään, että sain kelvollisen kuvan blogiin, koska olen aikaisemminkin tuskaillut kuvien liukuvärien tasaiseksi saamiseksi. Kuvat ovat yleensä kyllä kaikilla ohjelmilla tasaisia alkuperäisenä, mutta kun pienennän resoluutiota ja siirrän ne blogiin, kuviin tulee aina artefakteja ja myös epämääräisiä värivirheitä. Tasaisimmat kuvat olen saanut Lightroomilla kun olen tehnyt resoluution muutoksen Lightroomilla ja exporttaamalla ne 'siirtokansioon'.


Laitan varmaan jatkossakin kuvia samalta aamulta, koska koko aamu ennen Auringon nousua sen noustua taivaalle tuli otettua koko muistikortti täyteen kuvia.

                                                      
                                                               Paluu kuvasivulle

1 kommentti:

  1. Terveisiä vain Kuusamosta...
    Meidän kuvauskelit alkavat olla parhaimmillaan...
    Valotonta Kaamos-aikaa - olen siitä kovin innoissani.
    Tuolla minun Google+ sivulla on maistiainen 'kaamoksesta'
    https://plus.google.com/u/0/117925701959562709807/posts

    VastaaPoista